Vuosi vaihtui ja tammikuun teemana ajattelin pitää tunnelmaa. Jo aiemmin laittamani "arkiston aarteet" kuvat olivat jo esimakua teemaan! Nyt vähän lisää!
Maisema kuvat on otettu koti parvekkeelta
Ylimmässä kuvassa on testailtu uutta jalustaa, josta vähän lisää sitten helmikuussa!
Viimeinen kuva on testailua, eli kuvasta kuva. Olen jo ennen joulua kyseistä testailua tehnyt, mutta silloin asiaa ei voinut valaista. Koska eräs blogini lukija (äiti) olisi saanut vihiä tulevasta joululahjasta! Alkuperäinen kuva on vanha, mutta siinä on silti tyyliä ja tunnelmaa. Lisäksi kuva on alkuperältään mustavalkoinen, ei siis minun tekemäni. Valitetttavasti en tiedä kuka on ottanut alkuperäisen kuvan, kun se selkinee niin se tullaan mainitsemaan.
Eka ja vika kuva on nättejä. :)
VastaaPoistaMistä tuo vika kuva on peräisin?