MissViolet
Kuka on MissViolet? MissViolet on espoolaistunut, helsinkiläinen nainen. Lempivärinsä jo varmaan arvaakin ennen kuin siitä tarvitsee vihjeitä edes antaa? Miksi Blogi? Blogin tarkoitus on tuoda uutta MissVioletin elämään ja jakaa rakkaan kuvausharrastuksen tuotoksia.
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Cafe Brooklyn
Kävin työystävien kanssa katsastamassa, jo ei niin uuden Cafe Brooklynin! Paikka oli ihan odotusten mukainen, voisi hyivn kuvitella olevansa keskellä Brooklynia!

maanantai 30. heinäkuuta 2012
Kesäloma!
Kesälomasta on hujahtanut jo kaksi viikkoa, onneksi on vielä kaksi viikkoa jäljellä! Kaksi ensimmäistä viikkoa meni mökillä ( omien vanhempien ja miehen vanhempien). Mökki tunnelmista kuva saalis jäi köyhäksi, tuntuu että nautin vain lomasta ja kamera oli myös lomalla.
Laitan kuitenkin tähän nyt pari kuvaa omalta mökiltä, kuvissa on hyvin loma tunnelmaa:
Me
Olavinlinna
Ravintola Hilpeä Munkki
Laitan kuitenkin tähän nyt pari kuvaa omalta mökiltä, kuvissa on hyvin loma tunnelmaa:
Mökiltä siirryimme kauan odotetuille Savonlinnan Oopperajuhlille!
Me
Olavinlinna
Ravintola Hilpeä Munkki
perjantai 29. kesäkuuta 2012
Kesä!
Kesäkuu on hujahtanut hurjaa vauhtia, siksi blogikin on jäänyt valitettavasti myös kesän jalkoihin. Olin mieheni kanssa Turkissa kesäkuun alussa, reissusta en tule laittamaan blogiini kuvia. Koska olimme samassa kohteessa myös viime vuonna, eli ei tullut niin paljoa uusia kuvia joita olisi hyödyllistä jakaa.
Lupaan aktivoitua heinäkuussa ja syksyllä! Syksyllä olisi suunnitelmissa mennä valokuvaus kurssille, hakemaan lisäoppia! Harkitsin asiaa jo tammikuussa, mutta silloin asia sai jäädä vielä muhimaan. Asia on jäänyt sen verta kaivelemaan, eli nyt se on sitten tehtävä! Palaan tähänkin asiaan varmasti elokuussa.
Tässä kuitenkin kesän tunnelmaa
Parvekkeelle ostin kesäkukan ja myyjä vakuutti, että kukka kestää aurinkoa ja paahdetta kunhan saa vain runsaasti vettä. Kukka ei näytä tällä hetkellä kuihtuneelta ja kuolleellta. Kastelin kukkaa varmasti liikaa, vaikka ohjeet olivat selkeät, tasainen kosteus. Eipä tämä versio kosteudesta innostunut! Kokeilin myös että laitan kastelijan eli kukka saa tasaista kosteutta. Noh kukka on ainakin saanut rakkautta, mutta ei sekään riittänyt. Ensi kesänä harkitsen muovikukkiin siirtymistä.
Kuva on otettu mieheni mökiltä, Jaalasta.
Nimipäivä kukat, mieheni isoäidiltä <3
Kesäinen Helsinkin <3
Kesäinen Helsinki ja töölönlahti

sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Valmis maailmaan
Ystäväni sai sosionomin tutkinnon valmiiksi. Lupasin ottaa hänelle valmistujais lahjaksi kuvat. Tässä parhaimmistoa, osa kuvista on hieman mukattuja.
torstai 17. toukokuuta 2012
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Blogiarkisto
- elokuuta (1)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (1)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (1)
- helmikuuta (2)
- tammikuuta (4)
- joulukuuta (3)
- marraskuuta (4)